1917-1920
Poliisitoimintaa sekasorron jälkeen
1920-luku
Poliisit nuoren valtion virkamiehinä
1930-luku
Laittomuuksia ja väkivaltaa
1940-luku
Sota ja poikkeusoloja
1950-luku
Herrasmiespoliisi palveli ja yleislakko koetteli
1960-luku
Liikennevalistusta ja huumerikollisuuden kasvua
1970-luku
Ammatillista erikoistumista ja poliisilakko 1976
1980-luku
Työturvallisuutta ja kenttätoiminnan uudelleen arviointia
1990-luku
Kansainvälistyvä ja monimuotoistuva työ
2000-luku
Lakimuutoksia ja uusia toimintatapoja
2010-luku
Nettipoliiseja ja kyberrikollisuutta
1920-lukuPoliisit nuoren valtion virkamiehinä
Kumipatukka oli käytössä 1920-luvulta 1980-luvun alkuun asti. Sitä valmisti aluksi Nokian Gummitehdas ja myöhemmin Para Oy. Kuva: Poliisimuseo/ Reetta Tervakangas.
Poliisit rekrytoitiin paljolti sisällissodan voittajien puolelta, hallitukselle luotettavista henkilöistä ja useimmiten heiltä vaadittiin suojeluskuntataustaa. Vasemmisto ja köyhempi kansanosa kyseenalaistivat poliisin puolueettomuutta eivätkä usein luottaneet heihin.
Poliisin oli hoidettava arkinen työnsä: rikosten torjunta, liikenne, järjestyksen valvonta julkisilla paikoilla, lupahallinto sekä irtolais- ja siveysasioiden valvonta. Näissä asioissa tavallinen kansalainen kohtasi useimmiten poliisin, jonka tuli esiintyä tiukkana, vähäpuheisena virkamiehenä. Ohjesäännön mukaisesti konstaapelin tuli välttää liiallista ja ylimääräistä puheliaisuutta kansalaisille, jottei syntyisi väärinkäsityksiä.
Suomessa oli sekä oikeiston että vasemmiston ääriliikkeitä. Poliittinen vasemmisto jakautui maltillisempiin sosiaalidemokraatteihin ja radikaalimpiin kommunisteihin. Neuvosto-Venäjällä toimiva Suomen kommunistinen puolue (SKP) piti tiiviisti yhteyttä Suomen kommunisteihin. Valtiovalta kielsi kommunistisen toiminnan vuonna 1923 ja kaikki järjestöjen johtavat toimihenkilöt sekä kansanedustajat pidätettiin.
Äärioikeiston mielestä valtiovalta oli tehoton estämään sosialismin leviämistä. Sisäministeri Heikki Ritavuori laati vuonna 1922 suunnitelman koko poliisin ja myös valtiollisen poliisin uudistamisesta. Äärioikeistossa se nähtiin aktivistien johtaman EK:n lakkauttamisena. Ernst Tandefelt murhasi Ritavuoren 14.2.1922. EK ei osallistunut tutkimuksiin, vaikka sisäministerin murha olisi sille kuulunut. Murhan jälkeen uudistuksesta luovuttiin.
Kieltolaki työllisti poliisia vuodesta 1919 alkaen. Vaikka lakia säädettäessä oli tarkoitus turvata moraali, kitkeä rikollisuutta ja pahoja tapoja, tapahtui täysin päinvastoin. Viinan salakuljetus ja kauppa alkoivat kukoistaa, ja rikollisuus kasvoi moninkertaiseksi. Kieltolakia vastaan tehtyjä rikoksia väheksyttiin, ja se rapautti kansan uskoa lain voimaan. Poliisin resurssit eivät riittäneet lain valvontaan eivätkä kaikki poliisitkaan uskoneet siihen vaan katsoivat alkoholirikoksia "läpi sormien".
Poliisikokelaat 1920-luvun alussa.
Vankalla ruumiinrakenteella ja hyvällä kunnolla oli paljon merkitystä poliisin työssä.
Poliisien koulutukseen Suomenlinnassa kuului lähitaistelun opetusta. Voimankäytön katsottiin kuuluvan itsestään selvästi poliisin ammattiin. Hallitusmuodossa 1919 presidentillä oli valta antaa poliisille oikeuksia voimakeinoihin. Poliisiasetuksessa 1925 poliisilla oli oikeus tarvittaviin voimakeinoihin, joita ei erikseen määritelty.
Turun poliisilaitoksen pihassa ollaan lähdössä tehtävälle 1920-luvulla. Autot alkoivat yleistyä, mikä helpotti poliisien liikkumista.
Helsingin etsivätoimiston kuulustelu-, kirjoitus- ja työhuone n.1920. Kuva: Rikosmuseo/ A. Rosenberg.
Rikostutkintaa haittasi tiedonkulun hitaus ja koulutuksen puute. Poliisisanomat alkoi julkaista etsintäkuulutuksia, tietoja varkauksista ja määräyksistä. Paikallispoliisien avuksi palkattiin nk. lääninetsiviä vaativiin tutkimuksiin
Helsinkiin perustettiin vuonna 1926 rikostutkimuskeskus, jonne keskitettiin valtakunnalliset rikosrekisterit. Keskuksessa oli nk. sormenjälkiosasto, teknisen rikostutkimuksen laboratorio sekä varasto, josta jaettiin teknistä rikostutkimusvälineistöä eri puolille maata. Keskus piti yhteyksiä muiden maiden rikospoliiseihin.
Valtion poliisikoulu järjesti kursseja tuntomerkkijärjestelmistä, valokuvauksesta ja rikospaikkapiirtämisestä. Ensimmäiset etsiväkurssit vuonna 1923 kestivät 15 viikkoa. Rikostutkimuskeskuksen virkamiehet kiersivät ympäri maata neuvomassa poliiseille oikeita työtapoja.
Helsingin poliisilaitoksen kuvaamo 1920-luvulta. Tekninen rikostutkinnassa valokuvaus yleistyi. Kamera otettiin mukaan vain, kun kyseessä oli vakava rikos tai onnettomuus, koska kuvausmateriaali oli kallista. Kuva: Rikosmuseo.
Takavarikko kieltolain aikaan. Hämeen läänin raittiusetsivä ja Hollolan nimismiespiirin poliisit takavarikoivat "viinatrokarien" lastin. Pirtun salakuljettajat, kauppiaat vaurastuivat ja ajelivat hienoilla autoilla. Takavarikoissa poliisi sai käyttönsä hartaasti kaivattuja ajoneuvoja.
Poliisin autoistuminen. Suurimmissa kaupungeissa poliisi sai käyttöönsä autoja ja sivuvaunullisia moottoripyöriä 1900 -luvun alussa. Helsingin poliisilaitokselle hankittiin ensimmäinen auto vuonna 1904. Poliisiautojen määrä kasvoi hitaasti ennen toista maailmansotaa.
337210 Tampere
poliisimuseo(at)poliisi.fi