1917-1920
Poliisitoimintaa sekasorron jälkeen
1920-luku
Poliisit nuoren valtion virkamiehinä
1930-luku
Laittomuuksia ja väkivaltaa
1940-luku
Sota ja poikkeusoloja
1950-luku
Herrasmiespoliisi palveli ja yleislakko koetteli
1960-luku
Liikennevalistusta ja huumerikollisuuden kasvua
1970-luku
Ammatillista erikoistumista ja poliisilakko 1976
1980-luku
Työturvallisuutta ja kenttätoiminnan uudelleen arviointia
1990-luku
Kansainvälistyvä ja monimuotoistuva työ
2000-luku
Lakimuutoksia ja uusia toimintatapoja
2010-luku
Nettipoliiseja ja kyberrikollisuutta
1930-lukuLaittomuuksia ja väkivaltaa
Sisäasiainministeriön poliisiosaston päällikkö M. E. Koskimies esitti vuonna 1935, että poliisien tulisi saada yhtenäinen ammatillinen tunnuskuva. Sen tuli sopia niin maalais- kuin kaupunkipoliisin univormuun sekä soveltua rikos- ja järjestyspoliisien käyttöön.
Sisäasiainministeriö järjesti suunnittelukilpailun, johon tuli lähes 30 erilaista symboliehdotusta. Yksikään ehdotus ei miellyttänyt päättäjiä. Saapuneiden ehdotusten pohjalta lopullinen suunnittelutehtävä uskottiin taiteilija Antti Salmenlinnalle (1897–1968).
Poliisin tunnuskuva virallistettiin presidentin esittelyssä 2.10.1936. Symbolin varsi, suora miekka, edustaa esivallan voimaa. Se korostaa historiallista käytäntöä, jossa miekka on kuulunut hallitsijalle, alamaisten suojelijalle ”pahoja vastaan, hyvien suojaksi”. Leijonan pää tuli valtion vaakunasta korostaen valtiovallan auktoriteettia. Univormussa ja virkamerkissä esiintyvä esivallan symboli muistuttaisi poliisimiestä uskollisuudesta valtiovaltaa kohtaan.
Miekkaleijona esiintyi ensimmäisen kerran virallisessa muodossaan Suomen poliisilehden kannessa marraskuussa 1936. Virkamerkit yhtenäistettiin, ja niitä alkoivat käyttää järjestyspoliisin tehtävissä olevat nuoremmat ja vanhemmat konstaapelit. Virkapuvun olkapäille miekkaleijona kiinnitettiin vuonna 1941. Virka-autoissa ja kuljetuskalustossa tunnuskuva alkoi esiintyä 1950-luvun alussa.
Nykyisin käytetty nimitys ”miekkaleijona” on yleistynyt kieleen aivan viime vuosikymmeninä. Sitä ennen symboli tunnettiin ”esivallan miekkana”. Kuva: Poliisimuseo/ Museokuva Matti Huuhka.
Pula-aika lisäsi poliisin tehtäviä. Köyhyys pahensi monia sosiaalisia ongelmia, irtolaisuutta ja työttömyyttä. Eduskunta päätti järjestää kieltolaista kansanäänestyksen vuonna 1931. Yli 70 prosenttia äänestäneistä äänesti lain kumoamisen puolesta. Valtion viinakaupat avasivat ovensa Suomen kaupungeissa 5. huhtikuuta 1932 kello 10.00.
Äärioikeiston toiminta voimistui 1930-luvun alussa. Nk. Lapuan liike aloitti ihmisten väkivaltaiset kyyditykset, "muilutukset" itärajalle. Paikallispoliisi ei välttämättä uskaltanut tutkia paikallista valtaa pitävien toimia ja toisaalta se katsoi usein myös äärioikeiston toimet oikeutetuiksi. Poliisin ura saattoi loppua, jos hän yritti estää tai tutkia näitä rikoksia.
Maan hallitus katsoi tarvitsevansa laillisuuden turvaksi valtakunnallisen, sotilaallisesti erikoiskoulutetun ja -varustellun "poliisinyrkin". Sen oli määrä laittaa "lapualaisterrori" kuriin. Helsingissä alkoi syksyllä 1930 Liikkuvan Poliisikomennuskunnan (LPK) kolme kuukautta kestävä koulutus, josta ei ensin kerrottu ulkopuolisille. Vahvuus oli aluksi 50 miestä. LPK:n ensimmäinen tehtävä 14.10.1930 oli saattaa tasavallan entinen presidentti K. J. Ståhlberg vaimoineen turvallisesti takaisin Helsinkiin, kun äärioikeisto oli muiluttanut heidät Joensuuhun. Tehtäviä riitti, ja Mäntsälän kapinan jälkeen keväällä 1932 miehistöä oli jo yli 300.
Etsivä keskuspoliisi (EK) rekisteröi kommunistien lisäksi myös kulttuurihenkilöitä. Seurattujen listoilta löytyi mm. tuleva Nobel-palkinnon voittaja, kirjailija F. E. Sillanpää. Tulenkantajiin kuulunutta Erkki Valaa epäiltiin jumalanpilkasta ja hänen oikeudenkäyntiinsä vuonna 1936 EK toimitti todisteita, jotka johtivat Valan vankilatuomioon. Julkisuuteen pääsi myös EK:n muistio, johon oli lueteltu epäilyttävinä pidettäviä maalaisliittolaisia poliitikkoja. Eduskunta vaati selvityksen EK:n toiminnasta. Siinä saatiin todisteet mm. pidätettyjen pahoinpitelyistä ja osallisuudesta lapuanliikkeen laittomuuksiin. EK lakkautettiin joulukuussa 1937 ja tilalle perustettiin Valtiollinen poliisi (VALPO).
Talvisota syttyi 30.11.1939. Poliisit oli vapautettu asepalveluksesta ja rintamalle lähtevät joutuivat eroamaan viroistaan. Poliisia työllistivät ilmahälytykset, evakuoinnit ja pimennysmääräysten valvonta. Se tutki myös pommituksista koituneet omaisuusvahingot ja selvitti pommituksessa menehtyneiden siviilien kuolemansyyn.
Poliisin puukotus Helsingin Kaivopuistossa vuonna 1931. Poliiseja kuoli paljon virantoimituksessa. Kieltolain aikana (1919–1932) 42 poliisimiestä menetti henkensä. Tyypillinen tehtävä oli mennä pidättämään viinan salakuljettajaa tai kotipoltosta epäiltyä henkilöä, jolloin tilanteessa ammuskeltiin tai käytettiin teräasetta poliisia kohtaa. Pistoolit ja puukot iltamissa kiellettiin vasta 1940-luvulla. Kuva: Rikosmuseo.
Autojen lisääntyessä poliisin ”vinkkamiehet” huolehtivat liikenteen ohjaamisesta.
Poliisiparaati kesäkuussa vuonna 1932. Liikkuvan poliisikomennuskunnan (LPK) ns. "isolla kurssilla" oli 250 miestä keväällä 1933. Poliisiparaati pidettiin kurssin päätökseksi.
Poliisin miehistökoulutusta järjestettiin useammassa paikassa: Suomenlinnan poliisikoulussa, läänien kursseilla ja LPK:n kursseilla. Oppiaineina oli eri säädösten ja yleisen poliisiopin lisäksi jalkaväkiharjoituksia, poliisitaktiikkaa (mm. ryhmän käyttäminen rauhallista tai kapinoivaa yleisöä vastaan) sekä kaasuasekoulutusta. Fyysistä kuntoa kehitti voimistelu, uinti ja itsepuolustus. Kursseilla harjoiteltiin myös kuljetustekniikkaa ja hengenpelastusta.
Viipurin poliisiparaati vuonna 1936. Poliisi näyttäytyi ja käyttäytyi sotilaallisesti. Sisäministeri Yrjö Puhakka ja maaherra Arvo Manner tekemässä katselmusta ennen ohimarssia.
Naispoliisikurssin oppilaita vuodelta 1939. Kurssin järjesti Suomen Naisten Kansallisliiton naispoliisikomitea yhteistyössä Helsingin poliisilaitoksen kanssa. Naisia tuli poliisin palvelukseen jo 1900-luvun alussa. Naiset työskentelivät erityisesti huoltopoliisina, joiden asiakkaina olivat muun muassa irtolaiset, kuten prostituoidut, alkoholistit, asunnottomat ja homoseksuaalit.
Irtolaisvalvontaa. Tiukimmillaan "kadulla maleksimista" pidettiin merkkinä rikollisista aikeista. Mikäli jäi useamman kerran kiinni tällaisesta kyseenalaisesta toiminnasta, henkilö vietiin poliisilaitokselle syytteen nostamiseksi. Kun partiointia tehtiin jalan, piti myös kiinniotetut käydä itse viemässä poliisiasemalle.
Helsingin ratsupoliisiosasto kokoontuneena poliisilaitoksen sisäpihalla Sofiankadulla. Ratsut olivat tehokkaita väenkokousten hallinnassa ja rikollisten takaa-ajossa.
337210 Tampere
poliisimuseo(at)poliisi.fi